Ertsan selkä

Vuodatus.blog

Maailman ehkä ärsyttävin asia joka saa sappeni kiehumaan ja ohimoitani pakottamaan on huono, luokattoman huono ja toistuvasti ala-arvoinen asiakaspalvelu. Kävin vaihdattamassa sykemittariini paristoa eräässä kello-kultaliikkeessä Columbuksen kauppakeskuksessa, tai siis yritin, niin vaikeata se tuntui taas siellä olevan. " Ei voi tehä tänään, kaikki miehet o lähteneet" (myyjä sanoo tämän ilman katsekontaktia ja poistuu tiskiltä sivuun siirtelemään jotain korurasioita). Mietin, mihin helkkariin miehiä tässä tarvitaan, mutta yritän ystävällisesti saada jättää kelloni vaikka heille, jospa huomenna hakisin?

"En kyllä osaa sanoa voidaanko me tähän edes vaihtaa.."

"No jos kuitenkin vaihdatte, onnistuihan se viimeksikin.."

Tämän tapaisen juupas-eipäs kädenväännön jälkeen, joka ei siis ollut ensimmäinen kokemus tässä liikkeessä, mietin, hieman jo ärsyyntyneenä, voiko jokin yksinkertainen asiointi olla näin vaikeata.

On muitakin karseita asiointipaikkoja silloin kun tarvitsee palvelua, tiedättehän, jotkut Ärrät (mutrusuinen tätimyyjä muistuttaa masentunutta monnia), terveyskeskuksen ajanvaraus (ei vaivaudu edes tervehtimään), isot rautakaupat (missä myyjät?)jne. Yleensä yritän luoda itseeni zenmäistä tyyneyttä ja mielen rauhaa jo matkallani hankalaksi tietämääni asiointipaikkaan, jotta varsin avoimin mielin ja myyjää yhtään enempää tylyyteen provosoimatta onnistuisin myös lähtemään liikkeestä hyvin mielin.

Mutta tässäpä olisikin ideaa: järjestettäisiin oikein kiertoajelu kaupungin asiakaspalveluiltaan tylyimpiin mestoihin, voisi oikein turistin lailla päästä ihailemaan kuka pistää aina paremmaksi! Kiertoajelun lopuksi voisi ryhmä nauttia hampurilaisateriat jossain kehätien varrella olevassa mäkkärissä. Ensin ruokien odotusta vähintään 35 minuuttia, jonka jälkeen zombiemaisesti laahustava mykkä teini toisi vihdoinkin tarjottimet pöytään.

Kreisi meininki.

Miksei parin viikon takainen viikon loma ladannutkaan akkuja pidemmäksi aikaa? Olenko kipeä? Vai tulossa vanhaksi? Vaiko kenties heikompi jaksamaan kuin muut? Töitä on niin paljon, että tasapainoilen jatkuvasti punaisella piippaavan overloadin ja juuust enough'in välillä.
Eilen klo 16.30 istuin sängyn laidalla peittoon kääriytyneenä ja keräsin voimani jaksaakseni vetää päivän päätteeksi vielä mäkijuoksitreenit, ennen kuin ajaisin ystävämme luokse wapun juhlintaan. Oli kyllä voittajaolo palatessani autolleni intervallitreenin jälkeen. Kirkas kevätvalo valaisi mieltä ja tuuli puhalsi mukavasti viilentäen.



Treenit ovat kyllä sujuneet erinomaisesti, tuo 3 treenipäivää viikossa antaa varsinkin käsille aikaa palautua paremmin, ja sehän takoittaa lihaskasvua! Rintaan, olkapäihin ja selkäänkin on tullut muhkua, eikä nyt rasvan muodossa. Paino on Harrin valmennussuunnitelmien mukaan pysynyt tuolla 70kg:n korvilla, hitusen alle, mutta kunto on kyllä sopivan tiivis offi kaudelle.