SPONSORED BY

perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Tästä se lähtee!

Kanille kyytiä! Näitä suloisia ja pehmoisia raadeltavia saa muuten Ikeasta vajaalla 3 eurolla. Meillä on koko sarja: Gosig Kanin, Råtta, Katt... Marsu on kuulemma paras.



Lahtisen Niina soitteli eilen ja ihmetteli, oliko mulla vallan sormet poikki, kun blogiini ei ollut tuossa taannoin ilmaantunut pariin viikkoon mitään päivitystä. No eipä ollut, ja tässä siis ihan Niinakin varten uusi päivitys, heti edellisen perään :-).

Maanantaina alkaa dieetti ja valmistautuminen kohti ensi kevättä ja kisoja, joita toivon mukaan tulee useampikin ensi vuonna. Harri Lahtinen laatii taas kuviot ja valmentaa minua, joten olen tulevaan erittäin luottavainen, hyvin latautunut ja positiivista energiaa täynnä! Vuodessa olen ehtinyt todella hyvin palautua 3 vuoden kisaputkesta ja treeneihinkin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Kehoni toimii hyvin ja aineenvaihdunta pelaa, siinä ehkä yksi syy miksi paino onkin pudonnut pikkuhiljakseen tässä syksyn mittaan. Olen tämän vuoden aikana jättänyt kaikki maitotuotteet (paitsi kahvimaidon ja satunnaisen juuston ja raejuuston) pois, enkä ole nauttinut minkään valtakunnan proteiinitehtaan jauheita lisäravinteina. Treenin jälkeisiä palautusjuomia olen vuoden aikana nauttinut ehkä kaksi, jotain naamaa punottavia latareita täydet nolla. Pärjää sitä kotiruuallakin, ainakin tällaiset bf-rimpulat :-).


Kuvat ovat tältä päivältä, lähtöpaino dieetille n. 67kg.



keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Paras lääke kaamoksen hoitoon on..

Kuvassa Kristen Gomes meitsin uudessa uikkarissa.

Caron Hospedales

Pari viimeistä viikkoa on mennyt taas tuttuun tapaan, vauhdilla. Olen suorittanut akupunktiokurssini kunnialla päätökseen hyväksytyin loppukokein, olen pelastanut palokunnan avustuksella karsinaansa juuttuneen hevosvanhuksen (piti olla normi hierontakeikka) , nauttinut hyvästä ruuasta ja kivojen päivällisvieraiden seurasta, treenaillut vaihtelevalla menestyksellä, mutta käynyt tunnollisesti murun kanssa syvävenyttelyssä.
Viimeisen viikon pitkät ja pimiät illat ovat menneet lahjakkaasti netissä kisa-asuja katsellessa ja ostellessa. Löysin pari erittäin hyvää saittia, joilla myydään uusia sekä vähän käytettyä kisa-asusteita. No asuste-kuumehan siitä nousi ja mastercardi oli jo vedettävä esiin lompakon pohjilta. Nyt voi sanoa että on sitä visaa vinguteltu, ostin nimittäin aivan ihqut fuksian punaiset biksut Caron Hospedalesilta ja vielä ihqumman blingeling uikkarin Lydialta. Hinnat ihan kohdillaan, jos miettii miten pieni riepu tuo kisa-asu on, mutta koristelut ovat mahtavat ja moni puku ollut pro-kisoissa, Olympiaa myöten.. Onneksi euron suhde dollariin on meidän eduksemme... Paulan sanoja lainaillen: siis melekeen ilimasta!
Käykää kuolaamassa ja tehkääpä ostoksia: www.proconsignonline.com
Unohtuu pimeys ja räntäsade :).
Caron Hospedalesilta aukeaa muuten lähiaikoina myös omat kisa-asuja myyvät nettisivut, lisää infoa siitä tulee hieman myöhemmin.


maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Läpi repaleisen lokakuun


Lauantaina Eastilla. Vielä hymyilyttää, painoa nyt n.68kg.
Turun MM-karsinnoissa vuosi sitten painoin 64kg,
3 viikkoa myöhemmin MM-kisoissa n.60kg. Tästä karistetaan siis ainakin ne 8-10 kg.



Jahas, taitaa taas olla se aika vuodesta, että saapi vetää työpäiväksi pitkät kalsarit jalkaan ja varvastossujen ja t-paitojen sijaan varata mukaansa autoon kasan kuivia vaihto-sukkia. Viimeksi tänään haikailin kuivien kenkien perään kun kävin hakemassa yhden asiakkaan hevosen vetisen ja upottavan saviliejutarhan kauimmaisesta kolkasta räntäsateen vihmoessa päin näköä. Mutta, kuin juhlistaakseni 1. maanantaita ja 2. viimoisia offikauden viikkojani, käväisin kotimatkallani pienen leipomopuodin kautta ja ajoin kotiin mahtava vadelma-vaniljakreemi-unelma mukanani. Ja taas on elämä yhtä juhlaa!

Valmentajani Harri Lahtinen tuumasi tuossa eilen minut nähtyään, että dieettini alkaa marraskuun alussa. Tosin luonnollisesti melko korkeilla kaloreilla. Kaikkialle oli tarttunut pikkiriikkisen lisää lihasta, varsinkin reisiin ja yläkertaan, jota olenkin yrittänyt kehittää tämän vuoden aikana. Reidet ovat aina ottaneet minulla treeniä hyvin vastaan, ja nyt ohjelmassa olleen uuden lähentäjä- liikkeen ansiosta näyttää kuin olisin saanut myös hieman paksuutta niihin.

Nyt vaan sitten suunnittelemaan hurjia syöminkejä Harrin vaimon Ninan kanssa, ennen kuin kummallakin potkaistaan dieetit käyntiin. Olisiko villisika vartaassa hyvä, vaiko rosvopaisti-illallinen tai kunnon BBQ-kattaus kera kylmien juomien?

maanantaina, lokakuuta 05, 2009

Projekti päätöksessä!


Kaunis Birgit täydessä terässä lauantaiaamuna ennen alkukilpailuja.






Yllä ja alla B:n kuntoa perjantai-illalta. Birgit oli varmasti sarjansa (master bf) kirein ja kuivin kilpailija. Lappeenrannan kilpailuista kunto oli kiristynyt vielä kilon verran vaikka
aerobisia harjoitteita ei aloitettu vielä siinäkään vaiheessa. Kaiken kaikkiaan kovaa aerobista tuli dieetillä tehtyä täydet nolla tuntia! Kalorit liikkuivat koko dieetin aikana n.1640 - 2100 kcal:in välillä. Paino oli SM-kisaviikon alussa 48,2kg (n.-8,5 kg toukokuusta).
Voimme siis puhua hyvästä aineenvaihdunnasta ja tietynlaisesta lahjakkuudestakin lajiin :-).





Lauantai-iltana Carita ja Laura kävivät lasillisella huoneessamme.
Kälätys kuului hetkittäin varmaan käytävälle asti :-).


Caritan tykki ojentajapose.



Pumppailua juuri ennen lavalle astumista.



Lauantai-iltana alkoi reissussa olo jo hieman kyllästyttää.
En tosin kyllä tiedä keitä nuo kuvassa ilmeilevät rumat lapset ovat.



Samalla kun Birgit (taustalla) punnersi suoniaan pintaan ennen sunnuntain finaaleja,
minä ehdin tallentaa Nikon hurjan mousti-näytteen.



Expo-viikonloppu piti minut kiireisenä huoltamisineen ja kisa-viimeistelyineen. Tuntui kuin jättimäinen Fitness Expo-aalto olisi jyrännyt ylitseni ja nyt voin jo kellua sen jälkimainingeissa.. Huh huh, olipas viikonloppu! Samalla veimme Birgitin kanssa päätökseen puolen vuoden projektimme, Master BF:n SM-kilpailut. Tuloksena oli hieno nappisuoritus ja 4. sija. Täytyykin sanoa että olen erittäin ylpeä Birgitistä. Häneltä löytyi asennetta dieettiin ja treeniin (vaikka antoikin minulle lempinimen Piiskuritäti ), eikä antanut kenellekään eteen, vaikka esimerkiksi jalkatreenejä ei voitu tehdä normaaliin tapaan ollenkaan helmikuussa sattuneen ison ristisidevamman takia. Birgit siirsi jopa polvileikkauksensa keväältä syksyyn, jotta pääsisi valmistautumaan kisoihin. Asennetta!
Onnea B, olet kaikinpuolin huippu!

Ennen kotimatkaani ehdin istua katsomossa Harrin ja Ninan kanssa tsekkaamassa fitneksien loppuhuipentumat. Oli kiva vaan istua aloillaan ja turista kaikenlaista "turhaa". Torstaina onkin sitten seuraava kunto ja dieetti- miitti valmentajani kanssa. Katsotaan sitten olenko minä saanut mitään aikaiseksi ;-)..