Ahdas uoma ja ahdas mieli

Aloitin tammikuussa akupunktio-opiskelut. Sen lisäksi että uuden taidon oppiminen lisää osaamistani työssäni hevosterapeuttina, on kurssi antanut minulle myös mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Sitä tutustuu väkisinkin, saammehan päivän aikana työntää toisiimme neuloja, yhden jos kolmannenkin- sieraimen viereen, navan ala- ja yläpuolelle, leukanivelen etupuolelle, rintalastan alle, pakaraan ja pikkurillin kynnen tyveen, noin muutama piste mainiten. Pariani Piaa kävi jälkeenpäin oikein jopa sääliksi. Pistelin neuloilla ohimon alueelle useamman reiän etsiessäni oikeata kuoppaa kallossa, joka olisi ollut se oikea mahalaukku-meridiaanin kahdeksas piste. Oli kuulemma ollut päänahka hieman hellä seuraavana päivänä (tsorge!). Mutta saan minäkin venyä. Pia kun taas osaa nylpyttää neulan terävää kärkeä ihon pinnassa saamatta akupunktioneulaa ihosta lävitse, jolloinka se tietenkin tekee hieman kipeätä. Sanoinkin opettajallemme Hua Weille että Piasta tulee oikein hyvä tatuoija, neulatyöskentely ihon pinnassa on ensiluokkaista! Leikki leikkinä, oikeasti meillä on ryhmässä oikein mukavaa ja ilmapiiri on hyvä.

Viime viikonloppuna, kurssini ruokatauolla käteeni osui eräs naistenlehti, jossa oli mielenkiintoinen juttu omituiseen aikaan treenaavista kuntoilijoista. Ihan tavallisiahan treenaajia artikkelin uimarit ja joogaajat olivat, mutta yksi oli ylitse muiden. Ei muuten, mutta 29-vuotiaan naishenkilön kertomuksesta esiintyöntyvä pistävä ahdasmielisyys ja ennakkoluuloisuus sai minut miettimään, kuinka kaavoihin kangistunut minä olen, jos olen ja millä lailla. Jutussa nuori nainen kertoi treenaavansa aamukuudelta siksi, että silloin a) hänelle jää iltapäivällä aikaa siivota huushollia ja valmistaa töistä kotiutuvalle avokilleen päivällinen ja b) aamuisin ei tarvitse treenata ällöttävässä hienlöyhkässä, jota nappiniskaiset äijät salihousuissaan levittävät salilla iltapäivisin (niin siis mitä, nappi niskassa??) Tunnollisena kodinhoitajana ja tehokkaana ihmisenä hän istuu muutenkin monesti (aamuihminen kun on) jo varttia vaille kuusi aamulla autossaan odottamassa salin ovien aukeamista. Ja lauantaisin hän istuu autossaan Prisman parkkiksella varttia vailla seitsemän odottamassa kaupan ovien aukeamista. Viikoinloppuisin hän karistaa mahdolliset tulevat kilot lenkkipolulla ("Olen armoton herkkuperse", hän moittii itseään syötyään lauantaina pullan ja karkkia). Onneksi hänen avomiehensä kyllä muistaa muistuttaa jos hänelle on kertynyt enemmän muotoja kuin mitä mies on luvannut rakastaa. Oi miten tehokasta, miten ihailtavaa! Vai onko?

Mitä uutta elämä tuo eteesi, jos aina kuljet omassa suljetussa maailmassasi? Pelkäätkö että tuo kivipestyissä korkeavyötäröisissä farkuissa kulkeva takatukka osoittautuukin yllättäen älykkäämmäksi ihmiseksi kuin mitä luulit. Tai vielä pahempaa- tyylittömyys voi tarttua kuin jokin tauti! Muita ihmisiä on aina niin helppo arvostella yhdestä tai toisesta seikasta, mutta kuinka paljon rohkeutta se vaatiikin, että pystyt avoimin mielin, muita tuomitsematta kohdata toisenlaisia ihmisiä tai kohdata uusia asioita luomatta niistä heti jyrkkiä mielipiteitä.

Niin, ja toinen seikka; uskaltaako olla oma itsensä, ilman että pelkää menettävänsä roolinsa mukana muiden ihmisten ihailun? Kukaan ei ole kone, eikä kukaan todellakaan ole täydellinen. Mutta minustapa juuri se epätäydellisyys tekeekin ihmisestä juuri kiinnostavan, hauskan ja jopa ihailtavan!

Ahdas Uoma eli Xia Xi (GB.43.) löytyy muuten 4. ja 5. varpaan välistä, kuten kuvasta näkyy. Sitä käytetään mm. huimauksen ja tinnituksen hoidossa.

Äntligen!

Talvi tuli ja humahti ohitse (vihdoinkin) kuin jäinen pyllähdys jalkakäytävällä, nyt se kiusa alkaa olla pikkuhiljaa takana ja nautittavampi elämä voi taas jatkua. En siis pidä talvesta, kuten saatoit jo arvata- talvi on aina ollut minulle pimeydessään ja kylmyydessään koettelemus. Olen erittäin paljon ulkoilmaihminen mutta vaadin siihen rinnalle lämpimän ja valoisan ilmaston.
Joskus tulevaisuudessa minut ja Kimmon löytää löntystelemässä etelänasukkeina flipflopeissa jossain päin maailmaa, se on varma!



MM-kisojen jälkeen pidin taukoa kovasta salitreenistä, ensimmäistä kertaa neljään vuoteen! Kaksi kuukautta vierähti paneutuen työhön ja matkustellen, kevyitä punttitreenejä ollen vain 2-3 viikossa. Joo, tiedän, tiedän, nyt te jankutatte siitä kisojen ja dieetin jälkeisestä optimi lihaskehityksestä, mutta teki ihan hyvää psyykeellekin ajatella ja kehitellä välillä jotain muutakin kuin omaa fysiikkaansa. (Mitä onko sitä muutakin? :-) ) Tammikuun alussa alkoi taas kova puristus ja säännöllinen treeni. Paljon on muuttunut treeneissä, kumpikin, sali ja treeniohjelma vaihtuivat ja kaikki treeneihin liittyvä tuntuu taas oikein mielekkäältä ja hauskalta. Vaikuttaa myös siltä että uusi treeniohjelma kaikessa yksinkertaisuudessaan todella toimii, kiitos siitäkin inspiroivasta systeemistä kuuluu Harrille.

Minulla on paljon intoa jatkaa kilpailemista ja olenkin mielessäni hieman suunnitellut seuraavaa kilpailukauttani. Olisin niiin mielelläni kilpaillut tänäkin vuonna, mutta vieläkin suurempi halu minulla on saada jotain kehitystä aikaiseksi, parantaa fysiikkaani ja koko pakettia taas pykälän pari kovemmaksi. Keväällä 2010 kilpailen seuraavan kerran, ja jos kaikki tuntuu menevän hyvin, jatkan syksyn kisoissa ehdottomasti. Kuva on otettu tammikuun lopussa, jolloin lähtökunto kahden kuukauden lööbailun jäljiltä oli jokseenkin tuo, pieni ja pehmeä :).

Niin, ja vihdoinkin sain aloitettua blogini kirjoittamisen. Pitkään oli pähkäilty, mutta viihtykää nyt seurassani jatkossakin!