Neljäs viikko kohta takana

Aamuisen reippailulenkin jälkeen Cantsu näyttää tältä. Koiramme toimii hienosti henkilökohtaisena kirittäjänäni mäkijuoksuissa. Kun kuntolenkkien varteen ripustetut kaikenlaiset tsemppaavat kyltitkin ovat ulkoiluvirastojen pykälien mukaan erittäin kiellettyjä, luo vieressä hölkkäävä koira hyvän tsempin ainakin minulle.

Ja onneksi iskän kainaloon pääsee aina takaisin köllimään. Myös minä.

Laitetaas pari kuvaa, ennenkuin itsesensuuri taas iskee :-). Tänä aamuna vaihteeksi hymyilytti, paino 67,6kg. Ei ole paino paljoa tippunut, mutta fläsää on kadonnut hintsusti vyötäröltä.

Olen kait erittäin vaativa valmennettava (terveisiä Harrille!). Haluan aina tietää vastaukset mieltäni painaviin kysymyksiini valmentajaltani, enkä pelkää soitella tai "häiriköidä" meileillä kun on asiaa dieetistä. Mitä en halua kuulla on: "Se kuuluu asiaan", "Just tolta sun kuuluu näyttääkin" (kun olen nesteinen ja löysä kaksi päivää ennen kisoja ja soitan hädissäni valkulle), tai "Älä kysele tyhmiä " (kun kysyn kuukautta ennen kisoja, ehdinkö kuntoon) tai "Hyvältä näyttää!" (kun ei näytä niin hyvältä ja tiedän sen itsekin). Hyvin on Harri pärjännyt ja luottamukseni arvoinen valmentaja minulla onkin.

Yhden asian olen tosin oppinut matkan varrella. Ei mikään uutinen; kovaan kuntoon pääseminen vaatii kovaa työtä, ja nimenomaan sitä kovaa lihastreeniä. Muistan aina kun kesällä 2007 Aki sanoi, etten ole menossa maratoonille, kun kysyin pitäisikö aamulenkkejä lisätä. Siinä hän olikin aivan oikeassa. Jos olet taas menossa bodikisoihin sinun tulisi pyrkiä mahdollisen tehokkaaseen lihastreeniin ja säilyttää tehot loppuun asti. Näin pidät lihasmassaa yllä, jopa kasvatat sitä ja mikä parasta- poltat rasvaa! Lopputulos on kovalihaisempi, suonikkaampi ja lihaserottuudeltaan kovempi kisakunto. Entä jos en jaksakaan treenata kovaa, tai edes keskinkertaisesti? Saati nostaa koipiani ja sykettä aamulenkeillä? Vastaus: luultavasti syön liian vähän ja vääriä ruoka-aineita. Tässä tilassa kehoni ei polta grammaakaan rasvaa, mieltä ei kiinnosta ja pää ei jaksa innostua. Vain lihaskudos pienenee ja lopputulos on pieni, löysä ja nesteinen. Been there, done that!

Asian sisäistäminen on vain vienyt hieman aikaa. Suurimpana muutoksena on uusi suhtautuminen dieettiin ja varsinkin omaan kehooni. Enää se ei ole pahin viholliseni jonka itsepintaiset karseat (ja vielä idioottimaisesti itsehankitut) läskit eivät ota sulaakseen vaikka kuinka rankaisisi, vaan kaunis hyvin bodattu kroppa, johon olen panostanut toistakymmentä treenattua vuotta ja josta voin olla myös sekä iloinen ja ylpeä. Välillä se kantaa enemmän pehmeyttä, välillä vähemmän, mutta se ei olekaan enää pääseikka elämässäni, sillä olen elämässäni yllätys yllätys myös paljon muutakin. En ole täydellinen enkä enää yritäkkään olla tai näyttää siltä. Ja kun kaikesta tuosta ahdistavasta ajatusmaailmasta pääsee eroon, on olo onnellinen ja vapautunut ja mikä hassuinta, uskallan onnistua ja menestyä!