Neljäs viikko kohta takana

Aamuisen reippailulenkin jälkeen Cantsu näyttää tältä. Koiramme toimii hienosti henkilökohtaisena kirittäjänäni mäkijuoksuissa. Kun kuntolenkkien varteen ripustetut kaikenlaiset tsemppaavat kyltitkin ovat ulkoiluvirastojen pykälien mukaan erittäin kiellettyjä, luo vieressä hölkkäävä koira hyvän tsempin ainakin minulle.

Ja onneksi iskän kainaloon pääsee aina takaisin köllimään. Myös minä.

Laitetaas pari kuvaa, ennenkuin itsesensuuri taas iskee :-). Tänä aamuna vaihteeksi hymyilytti, paino 67,6kg. Ei ole paino paljoa tippunut, mutta fläsää on kadonnut hintsusti vyötäröltä.

Olen kait erittäin vaativa valmennettava (terveisiä Harrille!). Haluan aina tietää vastaukset mieltäni painaviin kysymyksiini valmentajaltani, enkä pelkää soitella tai "häiriköidä" meileillä kun on asiaa dieetistä. Mitä en halua kuulla on: "Se kuuluu asiaan", "Just tolta sun kuuluu näyttääkin" (kun olen nesteinen ja löysä kaksi päivää ennen kisoja ja soitan hädissäni valkulle), tai "Älä kysele tyhmiä " (kun kysyn kuukautta ennen kisoja, ehdinkö kuntoon) tai "Hyvältä näyttää!" (kun ei näytä niin hyvältä ja tiedän sen itsekin). Hyvin on Harri pärjännyt ja luottamukseni arvoinen valmentaja minulla onkin.

Yhden asian olen tosin oppinut matkan varrella. Ei mikään uutinen; kovaan kuntoon pääseminen vaatii kovaa työtä, ja nimenomaan sitä kovaa lihastreeniä. Muistan aina kun kesällä 2007 Aki sanoi, etten ole menossa maratoonille, kun kysyin pitäisikö aamulenkkejä lisätä. Siinä hän olikin aivan oikeassa. Jos olet taas menossa bodikisoihin sinun tulisi pyrkiä mahdollisen tehokkaaseen lihastreeniin ja säilyttää tehot loppuun asti. Näin pidät lihasmassaa yllä, jopa kasvatat sitä ja mikä parasta- poltat rasvaa! Lopputulos on kovalihaisempi, suonikkaampi ja lihaserottuudeltaan kovempi kisakunto. Entä jos en jaksakaan treenata kovaa, tai edes keskinkertaisesti? Saati nostaa koipiani ja sykettä aamulenkeillä? Vastaus: luultavasti syön liian vähän ja vääriä ruoka-aineita. Tässä tilassa kehoni ei polta grammaakaan rasvaa, mieltä ei kiinnosta ja pää ei jaksa innostua. Vain lihaskudos pienenee ja lopputulos on pieni, löysä ja nesteinen. Been there, done that!

Asian sisäistäminen on vain vienyt hieman aikaa. Suurimpana muutoksena on uusi suhtautuminen dieettiin ja varsinkin omaan kehooni. Enää se ei ole pahin viholliseni jonka itsepintaiset karseat (ja vielä idioottimaisesti itsehankitut) läskit eivät ota sulaakseen vaikka kuinka rankaisisi, vaan kaunis hyvin bodattu kroppa, johon olen panostanut toistakymmentä treenattua vuotta ja josta voin olla myös sekä iloinen ja ylpeä. Välillä se kantaa enemmän pehmeyttä, välillä vähemmän, mutta se ei olekaan enää pääseikka elämässäni, sillä olen elämässäni yllätys yllätys myös paljon muutakin. En ole täydellinen enkä enää yritäkkään olla tai näyttää siltä. Ja kun kaikesta tuosta ahdistavasta ajatusmaailmasta pääsee eroon, on olo onnellinen ja vapautunut ja mikä hassuinta, uskallan onnistua ja menestyä!

Ystävistä saa voimaa

Tuksu ja Ilekin sen tietävät- puutarhan hoito on mukava harrastus. Birgitin kanssa työnsimme tänään kukkasipulit multaan odottamaan tulevaa kevättä. Pieni yllätys koitti aina kun avasin pussin; "Ai tällaisiako mä ostin? No kun alennuksessa oli. Mitäköhän kukkia nää on? Ostinko mä perhana ruohosipuleita ja valkosipuleita?!" No kun kevät koittaa, niin sittenpähän selviää.

Sitten joimme kahvit ja tankkauspäivän kunniaksi oli tällä kertaa myös kaikenlaista maistuvaa särvintä kahvin lisäksi.

Laura ja Rauli kävivät perjantaina täällä kulmilla ja Lauran kanssa saimme sovitettua yhteiset treenit iltapäivälle. Kävimme näyttämässä Kontulan kolleille vähän treenin meininkiä :-). Kyllä siellä pari päätä kääntyi kun kaksi melko pulleakätistä tätiä kävi puhisemassa olkapäätreenit läpi. Hyvä jumppa tulikin, kiitos hyvän tsempparin! Laura on aivan mielettömässä kunnossa ja kehittynyt vuoden aikana paljon. Kilpailukipinäkin on taas herännyt..

Ja sitten taas joimme kahvit meillä. Minulle oli tällä kertaa niukempi tarjoilu katettu, mutta muut nauttivat lihiksiä, viinereitä, jäätelöä jne.

Rauli, Laura ja Canelo ja herra Pupu, tietenkin.

Ja tämä leidi nähdään ensi syksynä BF-lavalla!

Lauantai-iltana saunassa ja syömässä kävivät vielä Jarmo ja Vilma sekä heidän karvaiset kaverinsa. Niin ja tietenkin, kaffeetkin juotiin.

Arki menee aina sellaista vauhtia eteenpäin, ettei viikolla ole koskaan aikaa työpäivän ja treenien lomassa treffata ketään. Usein soittaminenkin jää kiireessä. (Ja muuten blogin päivityskin..) Sosiaalista elämää onkin ihan kiva sitten välillä harrastaa, nauttia hyvästä seurasta ja pysähtyä välillä.

Vielä ei ole pinna kiristynyt

Kuntokuvatus tyhjänä ja nälkäisenä ennen iltapäivän treenejä.

Oikein hyvää ja iloista harmaata marraskuun maanantaita! Kuvastakin tuli melko tumma kun ei täällä kaamoksen keskellä tunnu valoakaan riittävän. Kahmalokaupalla D-vitamiinia ja positiivisia ajatuksia, niillä jaksaa. Alan päästä tarkan syömisen, treenaamisen ja aamulenkkien rutiiniin sisälle ja se helpottaa taas oloani ja päivän suunnittelua. Lisäksi ulkona aamun pimeässä on ollut ilo liikkua, mutta vain puhtaasti omasta mielestäni- malagalainen koiramme kun nukkuu mielummin lämpimässä iskän kainalossa, kuin seikkailee sissinä metsäpoluilla. Mañana, mañana..

Painoni on tippunut 0,5 kg toisen viikon jälkeen mikä mielestäni on ihan hyvä alku. Nyt olen lähinnä laiha läski, mutta aloituspainoni onkin kokonaiset 7 kiloa vähemmän kuin vuoden 2008 keväällä, jolloin olinkin melkoinen muhku. Jospa tässä kerkeäisi hieman lihastakin vielä pyöräyttää, onhan Kultsallekin vielä ruhtinaalliset 5 kk aikaa. Eli miltei pieni ikuisuus!

Syömisen ihanuus ja kurjuus

Varoitus: tähän voi tukehtua.

Myönnetään- olen siviilissä melko huono syömään. Varsinkin isoja annoksia bodyruokaa. Minä en syö iloon, suruun, masennukseen tai edes palkitakseni itseäni jostakin, päinvastoin ruokahaluni on välillä aika hakusessa. Silloin olen puputtanut riisikakkuja (autoni penkin välit täynnä murusia, menee imuri tukkoon) ja imeskellyt kuivia tonnikalapaloja, juonut protskujuomia ja syönyt hedelmiä. Yksi lämmin ateria siihen päälle on riittänyt pitämään minut kylläisenä loppupäivän.

Ensimmäinen dieettiviikko menee aina totutellessa suuriin ruokamääriin ja ainaiselta tuntuvaan kokkailuun. Kalorit ovat nyt melko korkealla ja puhtaasta ruuasta otettuna se tarkoittaa melko suuria ruokakasoja lautasella. Puolessa välissä ateriaa vatsani ilmoittaa minulle että on kiitos vaan täynnä, joten loput ruuasta saan ahtaa suuhuni ja yrittää niellä oksurefleksistä paljoa piittaamatta. Tämä sama toistuu taas 2-3 tunnin päästä.

Nyt toisen viikon alettua huomaan jo selvän muutoksen aineenvaihdunnassani, kaikesta ökimisestä huolimatta minulla on aivan kiljuva nälkä ennen seuraavaa ateriaa. Todella raivostuttavaa! Tätä tämä on; ensin herätellään se uinuva nälän tunne ja venytetään mahalaukkua vaikka väkisin, jotta sitten saadaan - kiitos toimivan aineenvaihdunnan- kärsiä seuraavat puoli vuotta nälän tunteesta :-).

Olen tehnyt nyt kevyitä aamukäppäilyjä ja ruokaa on ollut ruhtinaallisesti, katsotaan mitä uutta tämä viikko tuo tullessaan.