Bloggtorkaniin on ollut syynsä. Elokuu oli täynnä töitä, treeniä ja nälkää. Aikaa ja energiaa ei kirjoittamiseen ollut. Ja jostain kumman syystä olin tuolloin todella ärsyyntynyt. Siis kaikkeen, ihan kaikkeen. En halunnut kirjoittaa tänne blogipostauksia, jotka olisivat vain pursunneet tyhjänpäiväistä valittelua. Olisi tullut pitkiä "inhokki-listoja" crocseista, painot hujan hajan jättävistä salitreenareista, märistä takaraivonkuvista penkkien selkätuilla, radio Novan ärsyttävistä ABC-mainoksista, silikooni-tissi vouhotuksesta ja ihmisten ylipirteistä fb-päivityksistä (hei mitä te vedätte? Minäkin haluan samaa!). Koko touhu rupesi kyllästyttämään.Mutta tajusin sen vasta äskettäin. Olen kunnossa. Siis kunnossa. Sikspäkki paistaa, reidet lohkeaa ja yläkerta on jopa revityn kireä ja lavalle saisin astua viikon päästä Lappeenrannassa. Mutta minä en mene. Sydämeni ei ole mukana. Sain jo todistettua itselleni että pääsen kireään kuntoon. Tiedän että olen hyvä, että olen kova tekemään töitä ja kova treenaamaan. Mutta entä sitten? Nyt ei tarvitse todistaa kenellekään mitään. Ette arvaa kuinka paljon olen saanut kuulla "nyt meet voittamaan sen kustaavsperin! "-kommentteja :-).
Mutta minähän en mene. Jos se olisikin ainoa syyni kilpailla, olisin kyllä monella tapaa aika onneton ihminen. Teen tätä itselleni, ja treenaan, hmm niin itsekkäästi sanottuna- itseäni varten. Jos sydän ei ole mukana, se näkyy myös lavalla. Palkinnot ovat toisarvoisia silloin jos voitto tuntuu mitäänsanomattomalta.
My condition in the beginning of August. Tuo elokuinen ärsytys oli siis vain mieleni pienissä sopukoissa alkanut alitajuntainen asioiden pureskelu ja kyseenalaistamisen aiheuttama myllerrys tämän kaiken mielekkyydestä. Älkää käsittäkö väärin- rakastan tätä lajia, treenaamista ja koko elämäntapaa. Haluan vain taas löytää sen aidon ilon ja innostuksen tekemiseeni. Jotain hieman uutta, jokin harrastus jota voin toteuttaa kaipaamallani positiivisella draivilla. Kaipaan siis uusia haasteita :-).
Uusia haasteita on kohta tulossa, sillä jo ensi viikolla istun alas tulevan valmentajani kanssa laatimaan valmennussuunnitelmani runkoa tulevalle vuodelle. Ainakin minusta tulee, jos ei nopein, niin sitten ainakin lihaksikkain satasen juoksija. Ainakin piirikunnallisissa. Veteraaneissa. ;-)
Iloista ja rentoa syksyä!
