Bloggtorkaniin on ollut syynsä. Elokuu oli täynnä töitä, treeniä ja nälkää. Aikaa ja energiaa ei kirjoittamiseen ollut. Ja jostain kumman syystä olin tuolloin todella ärsyyntynyt. Siis kaikkeen, ihan kaikkeen. En halunnut kirjoittaa tänne blogipostauksia, jotka olisivat vain pursunneet tyhjänpäiväistä valittelua. Olisi tullut pitkiä "inhokki-listoja" crocseista, painot hujan hajan jättävistä salitreenareista, märistä takaraivonkuvista penkkien selkätuilla, radio Novan ärsyttävistä ABC-mainoksista, silikooni-tissi vouhotuksesta ja ihmisten ylipirteistä fb-päivityksistä (hei mitä te vedätte? Minäkin haluan samaa!). Koko touhu rupesi kyllästyttämään.Mutta tajusin sen vasta äskettäin. Olen kunnossa. Siis kunnossa. Sikspäkki paistaa, reidet lohkeaa ja yläkerta on jopa revityn kireä ja lavalle saisin astua viikon päästä Lappeenrannassa. Mutta minä en mene. Sydämeni ei ole mukana. Sain jo todistettua itselleni että pääsen kireään kuntoon. Tiedän että olen hyvä, että olen kova tekemään töitä ja kova treenaamaan. Mutta entä sitten? Nyt ei tarvitse todistaa kenellekään mitään. Ette arvaa kuinka paljon olen saanut kuulla "nyt meet voittamaan sen kustaavsperin! "-kommentteja :-).
Mutta minähän en mene. Jos se olisikin ainoa syyni kilpailla, olisin kyllä monella tapaa aika onneton ihminen. Teen tätä itselleni, ja treenaan, hmm niin itsekkäästi sanottuna- itseäni varten. Jos sydän ei ole mukana, se näkyy myös lavalla. Palkinnot ovat toisarvoisia silloin jos voitto tuntuu mitäänsanomattomalta.
My condition in the beginning of August. Tuo elokuinen ärsytys oli siis vain mieleni pienissä sopukoissa alkanut alitajuntainen asioiden pureskelu ja kyseenalaistamisen aiheuttama myllerrys tämän kaiken mielekkyydestä. Älkää käsittäkö väärin- rakastan tätä lajia, treenaamista ja koko elämäntapaa. Haluan vain taas löytää sen aidon ilon ja innostuksen tekemiseeni. Jotain hieman uutta, jokin harrastus jota voin toteuttaa kaipaamallani positiivisella draivilla. Kaipaan siis uusia haasteita :-).
Uusia haasteita on kohta tulossa, sillä jo ensi viikolla istun alas tulevan valmentajani kanssa laatimaan valmennussuunnitelmani runkoa tulevalle vuodelle. Ainakin minusta tulee, jos ei nopein, niin sitten ainakin lihaksikkain satasen juoksija. Ainakin piirikunnallisissa. Veteraaneissa. ;-)
Iloista ja rentoa syksyä!
Olin niin oottanut että näen sut lavalla. Ja tietysti voittavan. Nyt tuli kyynel silmään :( Ymmärrän kuitenkin sun päätöksen paremmin kuin hyvin. Oot niin oikeassa, että kenellekään ei tarvitse todistella mitään, vain se miltä itsestä tuntuu on tärkeintä!
VastaaPoistagreat update and pictures! Very strong looking bicep!
VastaaPoistanoyyyy!!! viimeiset kaksi vuotta vatsavaivaisena semifitness-tyyppinä oon lukenu sun juttuja ja kelannu sun mieletöntä fysiikkaa. Ite oon fitnessistä sitä mieltä, et sen kropan tulis toimia muuhunkin kun puntin nostoon jos tod fitkehosta- ja kunnosta puhutaan ja sä olet ollut just se tyyppi joka on tuonut näitä muita ulottuvuuksia esille!.But as you said. Sitä pitää tehdä mistä pää ja kroppa saa virikkeet. kaikki peukut pystyssä sulle jatkossa. Mä tiän et susta kuullaan vielä :)
VastaaPoistaElä itke Jutta! Kyllä minut vielä lavalla nähdään, mutta ei tasan varmasti vielä ensi vuonna.
VastaaPoistaOlen aina ollut oman tieni kulkija joka tekee asiat siinä tärkeysjärjestyksessä, mikä tuntuu aidosti oikeimmalta.Nyt sydän sanoi näin:).
Ensinnäkin ajattelen, että pikajuoksuharrastus tuo mielen virkistyksen lisäksi uutta mallia alakertaan ja kehittää fysiikkaa ainakin atleettisempaan suuntaan. Toisekseen olen aina haaveillut juoksemisesta, ja nyt on oikea aika toteuttaa yksi haaveistani:).Kaksi kärpästä yhdellä iskulla!
Thank's Radek!
;)E
Mäkin odotin niin kovasti näkeväni sut lavalla, mut täytyy sanoa, että varmasti oikean päätöksen teit. Monet haluaa kisaamisella vain todistella jotain muille ja hakea suosiota. Hienoa huomata, että myös sinunlaisia ihmisiä on olemassa :) Mä olin kans pikku tyttönä kova juoksemaan ja muutama ilta sitten kävi mielessä, että kunhan saan uuden elämän puserrettua maailmaan niin sen jälkeen voisi alkaa herätellä vanhaa harrastusta taas henkiin. Uusien haasteiden perässä siis minäkin :)
VastaaPoistaEthän kuitenkaan lopeta blogin pitämistä, ethän?
Onneks olkoon Jonna! Totta, elämässä voipi tehdä kainlaista muutakin, ei se todellakaan ole pois mistään fitness-elämästä. Minua ei lapsena kannustettu eteenpäin harrastuksissani, joten kyllä tämä on tällainen aikuisiän "hullutus", nyt-tai-ei-koskaan-life-is-too-short-juttu.
VastaaPoistaTiedän että moni pettyy (ja toiset iloitsevat;))kun eivät näe minua lavalla, mutta minun oli aivan pakko kuunnella sisintäni. Edellisen dieetin lopulla olisin antanut vaikka oikean käteni, jotta olisin päässyt lavalle, mutta kroppa ja terveys tykkäsivät muuta. Nyt kroppa toimi, kunto oli koko ajan parempi kuin ennen, dieetti eteni ja olin terve koko ajan. Mutta se jokin, palo ja ilo puuttui. Ja mielestäni valintani vaati paljon enemmän "munaa" sanoa se nyt, kun että miellytän muita tekemällä sen mitä he toivovat. No, tämä on kuitenkin pieni juttu, harrastuksesta on kyse, mutta kiitos kuitenkin tsempeistä! Ja kiitokset muuten myös Tiina Kasville ja Birgitille treeneistä ja ohjauksesta.He yrittivät kyllä viimeiseen työntää minut lavalle;).
Blogi ei tietenkään pääty tähän. Fitness-elämä jatkukoon!:)
Hyvä Erika,
VastaaPoistatuo on todellisen voittajan asenne, toisia miellyttääkseen ei tarvitse, eikä pidä lavalle mennä. Kaikelle on oma aikansa.