Mietintämyssy

Toukokuun alussa 2010.

Minä, Heidi Sorsa ja Tiina Vaskelainen EM-kisoissa Serbiassa toukokuun lopulla 2010.

Valmentajan merkitys? Onko jokaisella menestyvällä kilpalijalla takanaan hyvä valmentaja vai voiko kuntoon tai jopa voittoon päästä ilman ulkopuolista apua?

Olen viime aikoina miettinyt paljon tulevia suunnitelmiani kilpailemisen suhteen, tekemisen mielekkyytä (onko tässä mitään järkeä? vieläkö olen nälkäinen?) ja valmennuksen merkitystä omassa kilpailuharrastuksessani, sen tuomaa painoarvoa , omaa suorittamistani ja kilpailuissa mahdollista menestymistä. Kuinka paljon valmennuksella on ollut merkitystä kilpailusaavutusten toteutumisissa? Paljonko valmennus on saattanut epäonnistuessaan tai olemattomuudellaan jopa pilata mahdollisuuksia? Koska urheilijan pitäisi alkaa kuuntelemaan omaa kehoaan jos luulee itse tietävänsä asiat paremmin? Mitä tehdä kun epäilyksen alku hiipii mieleen? Onko valmentaja aina oikeassa? Vai onko urheilija aina loppujen lopuksi oikeassa?

Paljon on kysymyksiä ja meillä jokaisella kilpailleella on omat vastauksemme ja mielipiteemme ja ennen kaikkea omat kokemuksemme asiaan. Jokaisella kun on kuitenkin oma tapansa toimia ja suunnitella kilpailuprojektinsa.

Minä suosin valmennusta- on se sitten oman puolison tuki ja tietämys, kullanarvoinen apu niinä hetkinä kun sitä eniten tarvitsee (henkistä tukea, suoria mielipiteitä jne) tai palkattu valmentaja, joka hoitaa puolestasi (liian) ajattelun ja laatii dieetin ja treeniohjelmat. Tämä tietenkin vaatii valmennettavalta täyttä luottamusta valmentajaansa ja valmentajalta ammattimaisuutta sekä rautaista asiantuntemusta. Jos kilpailija antaa itsestään 100 %, eikö valmentajankin panos tulisi vastata tuota sataa prosenttia? Minun mielestäni tottakai! Harvoin tulee hyvää lopputulosta, jos valmennettaville jakaa kopionivaskasta kaikille samat dieetti- ja viimeistelyohjeet ja hokee vain että "Hyvältä näyttää!". Ajatusten täytyy kulkea valmentajan ja kilpailijan välillä- miltä tuntuu, mikä toimii, mitä muutoksia täytyy tehdä jne.

Dieetistä on turha tehdä monimutkaista asiaa- yksinkertaisesti syö vähemmän mitä kulutat, ajoita ruokailut oikein ja hiilarit sinne missä niitä oikeasti tarvitset.

Treenipuolella kehitettävää mielestäni olisi monesti enemmänkin. Lajinomaista treeniä saisi suunnitella rohkeammin, mielestäni bodyfitnekseen ammennetaan liikaa kehonrakennusmaista ajattelutapaa ja treeniohjelmat saattavat olla kuin suoraan 90-luvun puntinkolistelijoiden salihousu-ohjelmista, eli vanhanaikaisia. Hapenottokykyä ja jalkaosastoa voisi maastavetojen ja kuntopyöräruljanssien sijaan hakea yleisurheilijoiden lajitreeneistä- esimerkiksi vetoja, loikkia, hyppyjä, askelkyykkyä ja kovia kyykkyjä. Sykettä ylös, kestävyyttä ja vahvoja toimivia lihaksia! Eikä mitään nihkeätä kahvakuulan pyörittelyä jossain jumppasalin nurkassa.

Tai miksi runtata jotain epäolennaista painonnostajan harjoitteluohjelmaa (sisältäen kymmeniä erilaisia erikoisliikeitä epäkkäille ja forkuille), jos bf-lavalla sinulla on oltava hyvä olkapäälinja, tiukka keskivartalo ja sopusuhtaiset jalat, eikä kukaan kysy kilpailuissa yhteistulostasi?

Islannissa huhtikuussa 2010.

Muutoksia oli luvassa kesäkuussa.

Kesäkuun alussa päätimme valmennussuhteen Lahtisen Harrin kanssa. Niin mielellään kuin olisinkin hänen kanssaan tuleviin koitoksiin yhdessä jatkanut, tulevat muut työt ja alkavat suuret projektit pitämään miehen kiireisenä ja viemään paljon hänen aikansa lähitulevaisuudessa. Hyvä viimeistely MM-kisoihin ja sen tuoma nappi 8.sijan suoritus ja kunto siellä, sekä kevään kolme 2. sijaa olivat pitkälti hänen ansiotaan. Opin paljon myös itsekin näiden kahden vuoden aikana jolloin Harri minua tuki ja tsemppasi, joten kiitos kaikesta Harri, vielä kerran:-)!

Omaan tekemiseeni tämä ei ole tuonut mitään erilaista- treenaan ja syön kurinalaisesti niinkuin ennenkin, tähtäimenä syksyn SM-kilpailut ja PM-kilpailut Helsingissä. Tähtäimen asettaminen ei ollut loppujen lopuksi aivan itsestäänselvyys, sen verran painoi kenkä talven ja kevään jäljiltä. Mieleni kyllä halusi, mutta kuinka usein se toitottaakin omaa ideaansa ristiriidassa kropan kanssa. Piti siis hetki odottaa ja antaa kierrosten laskea, ja sitten tunnustellen kysäistä itseltään, että onko minusta syksylle? Onko mieli mukana? Loppuun asti? Kyllä!

Ja tässä astuu taas valmennuksen rooli esiin, eli on myöskin se selkeä suunnitelma- mitä pitää parantaa (ja mitä siis vielä ehtii parantaa), suunnitelma kasaan ja projekti käyntiin. Kunto on hyvä, uusi valmentajani erinomainen ja loput on vain minusta itsestäni kiinni. Eli olen valmis tekemään sen kovan työn, vedän tinkimättömällä asenteella sekä haluan ja aion olla paras!