Melkein tavis

Arki rullaa etiäpäin ja duunia teen. Ensin painan töissä ja sitten vapaa-ajallani treenaan lihaksia salilla. Päivät alkavat aamulenkeillä ja kaurapuurolla jatkuvat sitten samankaltaisina, peräkanaa marssien johtaen viikosta toiseen. Huoh, tämä laji on opettanut minulle kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Ja Jerry Ossi on (tietämättään) järjestelmällisenä ja jämptinä persoonana avartanut minulle homman ytimen. Tulosta syntyy siitä että vain jaksat päivästä toiseen ja vuodesta toiseen elää, syödä ja treenata järjestelmällisesti. Jerry on itse kävelevä esimerkki ja todiste siitä, miltä näyttää kun ihminen elää niinkuin opettaa. Hän on minun suurin innoittaja! Jos joskus meinaan lurauttaa puurooni vahingossa liikaa öljyä tai näpräilen iltapäivän "nälkätuskissani" (jotka ovat silkkaa päänsisäistä kuvitelmaa) jo protskupatukan reunoja auki, kuulen oitis päätään pudistelevan Jerryn tiukan äänen joka huomauttaa minulle ettei "aijaijai nyt Erika pidä ratketa. Ei tule hyvää lopputulosta tuolla tavalla sitten millään!" :-D

Ja sitten onkin yllättäen helpompaa laittaa se protskupatukka takaisin kaappiin.

Kuvista näkee, että kehitystä on kuitenkin tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Tästäkin huolimatta, että olen vuodesta 2006 kilpaillut 2-3 kilpailua vuodessa, vuotta 2009 lukuunottamatta. Tänä vuonna kilpailuja tullee 5. Varsinkin olkapäiden kehitykseen olen tyytyväinen, mutta aina on tilaa kasvaa:-). Ja kaikki minut livenä nähneet tietävät kuinka pieni (eli normaalikokoinen) tavis olen oikeasti. En erotu katukuvasta minään Muscleheadina :-). Tai Musclebarbina.. Kuvilla on helppo huijata. Mutta väittäisin juuri kisaamisen itseasiassa vaikuttaneen eniten kehitykseeni- silloin on päämäärää asetettu, syömiset tarkkaan laadittu, treenit vapaa-ajalla aina etusijalla, tähtäin korkealla ja nimenomaan se halu parantaa omaa fysiikkaa ja kilpailusuoritusta aina kovimpana mielessä. The Motivation.

Mutta en ole niin fitnestä-niin fitnestä 24/7. Olen kiinnostunut paljon muustakin elämässäni ja mielelläni puhun ystävieni kanssa myös muista asioista kuin kisauikkarien väreistä tai miten sen ja sen dieetti etenee tai kuka mitä häh sitä valmentaa ja onko se kunnossa. Jerryn sanoja lainatakseni; on hyvä, ettei kynttilää polta molemmista päistä, ja että vaikka kilpailuihin tähdätäänkin, hyvä että ajatuksiin mahtuu päivän aikana muutakin kuin fitness. Se on ihan tervettä elämää. Melkein taviksen elämää.

Kesä- ja duuniblues

Salilla torstaina. Vuorossa oli selkä, takaolkapäät..

..ja vatsat. Muun muassa 3 minuuttia vartalonkiertoa näin torstai-illan kunniaksi.

Nuorempana (10-15 vuotta sitten) vietin aina joka ikisen aurinkoisen kesäpäivän Hietsun rannalla pelaten rantalentistä ja myöhemmin uimastadionilla eli rakkaalla Stadikalla. Minut löysi aina makaamasta ylätasanteelta, samasta paikasta, melko läheltä hyppytornia. Fitness-maailma on pieni- muistan Noora Yrjölän ja hänen kaveriporukkansa sieltä, he oleskelivat usein myös siellä katsomon yläpuolella :-). Tosin silloin Noora ei vielä harrastanut fitnestä vaan muistaakseni uimahyppyjä vai oliko se uintia? No, joka tapauksessa- päiväni kuluivat aina samalla rutiinilla: kotoani Merimiehenkadulta pyöräilin aamulla hyvissä ajoin ennen kahdeksaa Rautatientorin kulmalle Gold'sille treenaamaan tai tekemään aamuaerobisen, jonka jälkeen jatkoin matkaani Stadikalle. Siellä päivän Hesaria lukiessani söin aina aamiaiseksi kahvilan herkun, riisipuuron kanelilla ja join tuplakahvin, joka kaadettiin punaiseen puolen litran kokismukiin. Loppuohjelma sisälsi sitten pelkkää auringonottoa ja puoli kolmen aikaan iltapäivällä suuntasin kotiin syömään ja lepäilemään. Illalla tarvittaessa uudestaan salille treenaamaan ja ehkäpä kavereita moikkaamaan johonkin kahvilaan. Ei ollut stressiä eikä työkiireitä, sillä pidin aina kahden kuukauden yhtäjaksoisen kesäloman baarityöstäni. Ei paha! Nyt on autot ja asunnot (hrmm, siis tuhottomasti lainaa), asiakkaat ja oma yritys, eikä paljon kestä persaus mitään kuukausien lööbailua ja lompsimista kuntosalin ja kahviloiden väliä. Ja silti jaksan itseasiassa vieläkin välillä kärsiä huonoa omaatuntoa (!) siitä, etten tällaisina helteisinä päivinä ole Stadikalla tai Hietsussa tai jossain imemässä itseeni kaikkia kesän aurinkoisia säteitä ja mukamas nauttimassa siitä oikeasta elämästä. Hehheh, nykypäivänä onkin tullut enemmän valistusta ja tiedostusta uv-säteilyn haitoista, enkä omaa samanlaista kuumuuskestävyyttäkään kuin joskus nuorempana, joten yritän kovasti totutella toisenlaiseen olemiseen. Mutta se on välillä yllättävän vaikeata :-).

Löysin Elovaaran Maijan vinkistä uuden loistavan protskun, laadukas ja erittäin hyvin imeytyvä Metapure Zero Carb. Valmistaja on QNT. Olen lisäksi lisännyt myös QNT:n rasvanpolttajat ja treeeniboosterit lisäravinnelistalleni sillä olen todennut ne todella toimiviksi.

Ennen dieetin alkua herkuttelin usein hedelmä-marjasmoothiella, johon laitoin maitoa ja vettä50-50, banaanin, pakastevadelmia ja -mustikoita sekä vaniljanmakuista Zero Carbia. Olisin niin voinut elää tuolla pirtelöllä.

Minut on otettu erittäin hyvin , avosylin, vastaan Wrangella ja jopa Canelostakin on tullut pieni maskotti siellä :-). Mukavat ihmiset ja ensiluokkaiset tuotteet, voiko parempaa ja kannustavampaa sponsoria urheilija toivoakaan?

Viime viikolla kuvasimme Wrangella treenivideota heidän nettisivuilleen. Se tulee löytymään täältä. Oli hauska tavata myös vanhoja tuttuja juurikin tasan tuon 10 vuoden takaiselta kesältä, sillä kuvaamassa oli Timo Kangasluoma (a.k.a Gladiaattoreiden "Haukka"), joka aikoinaan oli Galaxy-kisojen organisoinnissa mukana. Ja emme olleet kumpikaan, tietenkään muuttuneet yhtään kymmenessä vuodessa, korkeintaan ehkä vähäsen kaunistuttu ja komistuttu ;-).

Juuri lähdössä kotoa Wrangen kuvauksiin.

Hauskaa viikonloppua! Ja nauttikaa kesästä, kukin omalla tyylillänne!

-Erika

Mietintämyssy

Toukokuun alussa 2010.

Minä, Heidi Sorsa ja Tiina Vaskelainen EM-kisoissa Serbiassa toukokuun lopulla 2010.

Valmentajan merkitys? Onko jokaisella menestyvällä kilpalijalla takanaan hyvä valmentaja vai voiko kuntoon tai jopa voittoon päästä ilman ulkopuolista apua?

Olen viime aikoina miettinyt paljon tulevia suunnitelmiani kilpailemisen suhteen, tekemisen mielekkyytä (onko tässä mitään järkeä? vieläkö olen nälkäinen?) ja valmennuksen merkitystä omassa kilpailuharrastuksessani, sen tuomaa painoarvoa , omaa suorittamistani ja kilpailuissa mahdollista menestymistä. Kuinka paljon valmennuksella on ollut merkitystä kilpailusaavutusten toteutumisissa? Paljonko valmennus on saattanut epäonnistuessaan tai olemattomuudellaan jopa pilata mahdollisuuksia? Koska urheilijan pitäisi alkaa kuuntelemaan omaa kehoaan jos luulee itse tietävänsä asiat paremmin? Mitä tehdä kun epäilyksen alku hiipii mieleen? Onko valmentaja aina oikeassa? Vai onko urheilija aina loppujen lopuksi oikeassa?

Paljon on kysymyksiä ja meillä jokaisella kilpailleella on omat vastauksemme ja mielipiteemme ja ennen kaikkea omat kokemuksemme asiaan. Jokaisella kun on kuitenkin oma tapansa toimia ja suunnitella kilpailuprojektinsa.

Minä suosin valmennusta- on se sitten oman puolison tuki ja tietämys, kullanarvoinen apu niinä hetkinä kun sitä eniten tarvitsee (henkistä tukea, suoria mielipiteitä jne) tai palkattu valmentaja, joka hoitaa puolestasi (liian) ajattelun ja laatii dieetin ja treeniohjelmat. Tämä tietenkin vaatii valmennettavalta täyttä luottamusta valmentajaansa ja valmentajalta ammattimaisuutta sekä rautaista asiantuntemusta. Jos kilpailija antaa itsestään 100 %, eikö valmentajankin panos tulisi vastata tuota sataa prosenttia? Minun mielestäni tottakai! Harvoin tulee hyvää lopputulosta, jos valmennettaville jakaa kopionivaskasta kaikille samat dieetti- ja viimeistelyohjeet ja hokee vain että "Hyvältä näyttää!". Ajatusten täytyy kulkea valmentajan ja kilpailijan välillä- miltä tuntuu, mikä toimii, mitä muutoksia täytyy tehdä jne.

Dieetistä on turha tehdä monimutkaista asiaa- yksinkertaisesti syö vähemmän mitä kulutat, ajoita ruokailut oikein ja hiilarit sinne missä niitä oikeasti tarvitset.

Treenipuolella kehitettävää mielestäni olisi monesti enemmänkin. Lajinomaista treeniä saisi suunnitella rohkeammin, mielestäni bodyfitnekseen ammennetaan liikaa kehonrakennusmaista ajattelutapaa ja treeniohjelmat saattavat olla kuin suoraan 90-luvun puntinkolistelijoiden salihousu-ohjelmista, eli vanhanaikaisia. Hapenottokykyä ja jalkaosastoa voisi maastavetojen ja kuntopyöräruljanssien sijaan hakea yleisurheilijoiden lajitreeneistä- esimerkiksi vetoja, loikkia, hyppyjä, askelkyykkyä ja kovia kyykkyjä. Sykettä ylös, kestävyyttä ja vahvoja toimivia lihaksia! Eikä mitään nihkeätä kahvakuulan pyörittelyä jossain jumppasalin nurkassa.

Tai miksi runtata jotain epäolennaista painonnostajan harjoitteluohjelmaa (sisältäen kymmeniä erilaisia erikoisliikeitä epäkkäille ja forkuille), jos bf-lavalla sinulla on oltava hyvä olkapäälinja, tiukka keskivartalo ja sopusuhtaiset jalat, eikä kukaan kysy kilpailuissa yhteistulostasi?

Islannissa huhtikuussa 2010.

Muutoksia oli luvassa kesäkuussa.

Kesäkuun alussa päätimme valmennussuhteen Lahtisen Harrin kanssa. Niin mielellään kuin olisinkin hänen kanssaan tuleviin koitoksiin yhdessä jatkanut, tulevat muut työt ja alkavat suuret projektit pitämään miehen kiireisenä ja viemään paljon hänen aikansa lähitulevaisuudessa. Hyvä viimeistely MM-kisoihin ja sen tuoma nappi 8.sijan suoritus ja kunto siellä, sekä kevään kolme 2. sijaa olivat pitkälti hänen ansiotaan. Opin paljon myös itsekin näiden kahden vuoden aikana jolloin Harri minua tuki ja tsemppasi, joten kiitos kaikesta Harri, vielä kerran:-)!

Omaan tekemiseeni tämä ei ole tuonut mitään erilaista- treenaan ja syön kurinalaisesti niinkuin ennenkin, tähtäimenä syksyn SM-kilpailut ja PM-kilpailut Helsingissä. Tähtäimen asettaminen ei ollut loppujen lopuksi aivan itsestäänselvyys, sen verran painoi kenkä talven ja kevään jäljiltä. Mieleni kyllä halusi, mutta kuinka usein se toitottaakin omaa ideaansa ristiriidassa kropan kanssa. Piti siis hetki odottaa ja antaa kierrosten laskea, ja sitten tunnustellen kysäistä itseltään, että onko minusta syksylle? Onko mieli mukana? Loppuun asti? Kyllä!

Ja tässä astuu taas valmennuksen rooli esiin, eli on myöskin se selkeä suunnitelma- mitä pitää parantaa (ja mitä siis vielä ehtii parantaa), suunnitelma kasaan ja projekti käyntiin. Kunto on hyvä, uusi valmentajani erinomainen ja loput on vain minusta itsestäni kiinni. Eli olen valmis tekemään sen kovan työn, vedän tinkimättömällä asenteella sekä haluan ja aion olla paras!