Kesä- ja duuniblues

Salilla torstaina. Vuorossa oli selkä, takaolkapäät..

..ja vatsat. Muun muassa 3 minuuttia vartalonkiertoa näin torstai-illan kunniaksi.

Nuorempana (10-15 vuotta sitten) vietin aina joka ikisen aurinkoisen kesäpäivän Hietsun rannalla pelaten rantalentistä ja myöhemmin uimastadionilla eli rakkaalla Stadikalla. Minut löysi aina makaamasta ylätasanteelta, samasta paikasta, melko läheltä hyppytornia. Fitness-maailma on pieni- muistan Noora Yrjölän ja hänen kaveriporukkansa sieltä, he oleskelivat usein myös siellä katsomon yläpuolella :-). Tosin silloin Noora ei vielä harrastanut fitnestä vaan muistaakseni uimahyppyjä vai oliko se uintia? No, joka tapauksessa- päiväni kuluivat aina samalla rutiinilla: kotoani Merimiehenkadulta pyöräilin aamulla hyvissä ajoin ennen kahdeksaa Rautatientorin kulmalle Gold'sille treenaamaan tai tekemään aamuaerobisen, jonka jälkeen jatkoin matkaani Stadikalle. Siellä päivän Hesaria lukiessani söin aina aamiaiseksi kahvilan herkun, riisipuuron kanelilla ja join tuplakahvin, joka kaadettiin punaiseen puolen litran kokismukiin. Loppuohjelma sisälsi sitten pelkkää auringonottoa ja puoli kolmen aikaan iltapäivällä suuntasin kotiin syömään ja lepäilemään. Illalla tarvittaessa uudestaan salille treenaamaan ja ehkäpä kavereita moikkaamaan johonkin kahvilaan. Ei ollut stressiä eikä työkiireitä, sillä pidin aina kahden kuukauden yhtäjaksoisen kesäloman baarityöstäni. Ei paha! Nyt on autot ja asunnot (hrmm, siis tuhottomasti lainaa), asiakkaat ja oma yritys, eikä paljon kestä persaus mitään kuukausien lööbailua ja lompsimista kuntosalin ja kahviloiden väliä. Ja silti jaksan itseasiassa vieläkin välillä kärsiä huonoa omaatuntoa (!) siitä, etten tällaisina helteisinä päivinä ole Stadikalla tai Hietsussa tai jossain imemässä itseeni kaikkia kesän aurinkoisia säteitä ja mukamas nauttimassa siitä oikeasta elämästä. Hehheh, nykypäivänä onkin tullut enemmän valistusta ja tiedostusta uv-säteilyn haitoista, enkä omaa samanlaista kuumuuskestävyyttäkään kuin joskus nuorempana, joten yritän kovasti totutella toisenlaiseen olemiseen. Mutta se on välillä yllättävän vaikeata :-).

Löysin Elovaaran Maijan vinkistä uuden loistavan protskun, laadukas ja erittäin hyvin imeytyvä Metapure Zero Carb. Valmistaja on QNT. Olen lisäksi lisännyt myös QNT:n rasvanpolttajat ja treeeniboosterit lisäravinnelistalleni sillä olen todennut ne todella toimiviksi.

Ennen dieetin alkua herkuttelin usein hedelmä-marjasmoothiella, johon laitoin maitoa ja vettä50-50, banaanin, pakastevadelmia ja -mustikoita sekä vaniljanmakuista Zero Carbia. Olisin niin voinut elää tuolla pirtelöllä.

Minut on otettu erittäin hyvin , avosylin, vastaan Wrangella ja jopa Canelostakin on tullut pieni maskotti siellä :-). Mukavat ihmiset ja ensiluokkaiset tuotteet, voiko parempaa ja kannustavampaa sponsoria urheilija toivoakaan?

Viime viikolla kuvasimme Wrangella treenivideota heidän nettisivuilleen. Se tulee löytymään täältä. Oli hauska tavata myös vanhoja tuttuja juurikin tasan tuon 10 vuoden takaiselta kesältä, sillä kuvaamassa oli Timo Kangasluoma (a.k.a Gladiaattoreiden "Haukka"), joka aikoinaan oli Galaxy-kisojen organisoinnissa mukana. Ja emme olleet kumpikaan, tietenkään muuttuneet yhtään kymmenessä vuodessa, korkeintaan ehkä vähäsen kaunistuttu ja komistuttu ;-).

Juuri lähdössä kotoa Wrangen kuvauksiin.

Hauskaa viikonloppua! Ja nauttikaa kesästä, kukin omalla tyylillänne!

-Erika

Mietintämyssy

Toukokuun alussa 2010.

Minä, Heidi Sorsa ja Tiina Vaskelainen EM-kisoissa Serbiassa toukokuun lopulla 2010.

Valmentajan merkitys? Onko jokaisella menestyvällä kilpalijalla takanaan hyvä valmentaja vai voiko kuntoon tai jopa voittoon päästä ilman ulkopuolista apua?

Olen viime aikoina miettinyt paljon tulevia suunnitelmiani kilpailemisen suhteen, tekemisen mielekkyytä (onko tässä mitään järkeä? vieläkö olen nälkäinen?) ja valmennuksen merkitystä omassa kilpailuharrastuksessani, sen tuomaa painoarvoa , omaa suorittamistani ja kilpailuissa mahdollista menestymistä. Kuinka paljon valmennuksella on ollut merkitystä kilpailusaavutusten toteutumisissa? Paljonko valmennus on saattanut epäonnistuessaan tai olemattomuudellaan jopa pilata mahdollisuuksia? Koska urheilijan pitäisi alkaa kuuntelemaan omaa kehoaan jos luulee itse tietävänsä asiat paremmin? Mitä tehdä kun epäilyksen alku hiipii mieleen? Onko valmentaja aina oikeassa? Vai onko urheilija aina loppujen lopuksi oikeassa?

Paljon on kysymyksiä ja meillä jokaisella kilpailleella on omat vastauksemme ja mielipiteemme ja ennen kaikkea omat kokemuksemme asiaan. Jokaisella kun on kuitenkin oma tapansa toimia ja suunnitella kilpailuprojektinsa.

Minä suosin valmennusta- on se sitten oman puolison tuki ja tietämys, kullanarvoinen apu niinä hetkinä kun sitä eniten tarvitsee (henkistä tukea, suoria mielipiteitä jne) tai palkattu valmentaja, joka hoitaa puolestasi (liian) ajattelun ja laatii dieetin ja treeniohjelmat. Tämä tietenkin vaatii valmennettavalta täyttä luottamusta valmentajaansa ja valmentajalta ammattimaisuutta sekä rautaista asiantuntemusta. Jos kilpailija antaa itsestään 100 %, eikö valmentajankin panos tulisi vastata tuota sataa prosenttia? Minun mielestäni tottakai! Harvoin tulee hyvää lopputulosta, jos valmennettaville jakaa kopionivaskasta kaikille samat dieetti- ja viimeistelyohjeet ja hokee vain että "Hyvältä näyttää!". Ajatusten täytyy kulkea valmentajan ja kilpailijan välillä- miltä tuntuu, mikä toimii, mitä muutoksia täytyy tehdä jne.

Dieetistä on turha tehdä monimutkaista asiaa- yksinkertaisesti syö vähemmän mitä kulutat, ajoita ruokailut oikein ja hiilarit sinne missä niitä oikeasti tarvitset.

Treenipuolella kehitettävää mielestäni olisi monesti enemmänkin. Lajinomaista treeniä saisi suunnitella rohkeammin, mielestäni bodyfitnekseen ammennetaan liikaa kehonrakennusmaista ajattelutapaa ja treeniohjelmat saattavat olla kuin suoraan 90-luvun puntinkolistelijoiden salihousu-ohjelmista, eli vanhanaikaisia. Hapenottokykyä ja jalkaosastoa voisi maastavetojen ja kuntopyöräruljanssien sijaan hakea yleisurheilijoiden lajitreeneistä- esimerkiksi vetoja, loikkia, hyppyjä, askelkyykkyä ja kovia kyykkyjä. Sykettä ylös, kestävyyttä ja vahvoja toimivia lihaksia! Eikä mitään nihkeätä kahvakuulan pyörittelyä jossain jumppasalin nurkassa.

Tai miksi runtata jotain epäolennaista painonnostajan harjoitteluohjelmaa (sisältäen kymmeniä erilaisia erikoisliikeitä epäkkäille ja forkuille), jos bf-lavalla sinulla on oltava hyvä olkapäälinja, tiukka keskivartalo ja sopusuhtaiset jalat, eikä kukaan kysy kilpailuissa yhteistulostasi?

Islannissa huhtikuussa 2010.

Muutoksia oli luvassa kesäkuussa.

Kesäkuun alussa päätimme valmennussuhteen Lahtisen Harrin kanssa. Niin mielellään kuin olisinkin hänen kanssaan tuleviin koitoksiin yhdessä jatkanut, tulevat muut työt ja alkavat suuret projektit pitämään miehen kiireisenä ja viemään paljon hänen aikansa lähitulevaisuudessa. Hyvä viimeistely MM-kisoihin ja sen tuoma nappi 8.sijan suoritus ja kunto siellä, sekä kevään kolme 2. sijaa olivat pitkälti hänen ansiotaan. Opin paljon myös itsekin näiden kahden vuoden aikana jolloin Harri minua tuki ja tsemppasi, joten kiitos kaikesta Harri, vielä kerran:-)!

Omaan tekemiseeni tämä ei ole tuonut mitään erilaista- treenaan ja syön kurinalaisesti niinkuin ennenkin, tähtäimenä syksyn SM-kilpailut ja PM-kilpailut Helsingissä. Tähtäimen asettaminen ei ollut loppujen lopuksi aivan itsestäänselvyys, sen verran painoi kenkä talven ja kevään jäljiltä. Mieleni kyllä halusi, mutta kuinka usein se toitottaakin omaa ideaansa ristiriidassa kropan kanssa. Piti siis hetki odottaa ja antaa kierrosten laskea, ja sitten tunnustellen kysäistä itseltään, että onko minusta syksylle? Onko mieli mukana? Loppuun asti? Kyllä!

Ja tässä astuu taas valmennuksen rooli esiin, eli on myöskin se selkeä suunnitelma- mitä pitää parantaa (ja mitä siis vielä ehtii parantaa), suunnitelma kasaan ja projekti käyntiin. Kunto on hyvä, uusi valmentajani erinomainen ja loput on vain minusta itsestäni kiinni. Eli olen valmis tekemään sen kovan työn, vedän tinkimättömällä asenteella sekä haluan ja aion olla paras!

Kiva kun tulitte läskit

..mutta käymässä olette vain! Tätä lausetta laulan itselleni aamun lenkeillä :-). Ja olkoonkin sitten osa nestettä jota kehossani kannan, niin kuitenkin- runsaat 6-7 kiloa on tullut kokoa ja painoa lisää. Siihen on keho tasapainoittunut, kunto siistiytynyt ja tunnen olevani kaikenpuolin toimiva paketti taas. Treenit ovat maistuneet ja erehdyin jopa ryhmäliikuntatunnille- tätä tapahtuu siis noin kerran kahdessa vuodessa (tietenkin vetäjä minut nähdessään huudahti "Mitä SÄ täällä teet??"). Oli aika ass-kicking-tunti, enpä ole tainnut aikoihin hikoillut ja puuskuttanut niin paljon, niin kauan. Aionkin yllättää tuon timakan ohjaajan ja ilmestyä huomenna taas hänen eteensä suorittamaan askelsarjoja, hieman kömpelösti mutta tiukka treeni-ilme kasvoillani, ja vetäen tietenkin koko tunnin epätahtiin musiikin kanssa.

Lyhyestä virsi kaunis- kuvia viikon varrelta, joka ei ole sisältänyt arkista aherrusta ihmeellisempää tällä kertaa.

Huomenna sitten ihmettelemään Mr. ja Ms. Bodyja Riihimäelle.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Tästä on glamour kaukana. Takana aamuinen 30 minuutin läski-intervalli maanantaisessa kaatosateessa.

Ihania uusia treenivaatteita Wrangelta: Annilucen mukava ja treeneissä toimiva toppi ja Better Bodiesin camo-shortsit. Uudet lemppari-asusteeni :).

Koiran kanssa iltakävelyllä.

Esimakua tulevasta

Ihana yllätys odotti minua postilaatikossa tänään- tuo ihanainen Tiina Vaskelainen oli lähettänyt minulle EM-reissun kuvia CD:llä ja askarrellut hienon kortin joka oli omistettu " ihan Parhaalle huonekaverille!". Hih, ihana muisto kilpailumatkasta :-)! Tässä pari näytettä Tiinan ottamista kuvista.

Sunnuntaina kävimme Kimmon kanssa taas Lahdessa treenaamassa Jerryn Ossin kanssa, tällä kertaa oli jalkatreenit. Tarkkaa syynäystä tekniikan suhteen ja kohdistus minulle "heikompiin" lihasryhmiin, eli pakaroihin ja takareisiin. Hieman otimme iisimmin painojen ja harjoitteiden rankkuuden suhteen, vaikka kyllä supersarjan lopussa, etenkin viimeisen kyykkyliikkeen lopussa meinasi happi loppua ja tuli melkoisen huono olo (Mahtavaa!). Kolmeen- neljään viikkoon en juuri ole jalkoja kovaa treenannutkaan niiden alituisen tukkoisuuden takia, joten tämä treeni osui ja upposi. Lihaskipu alkoi jo sunnuntaina illalla. Kaksi päivää kävelin ihan oikeasti suorin jaloin.

Jerry tulee nyt auttamaan minua kehittämään ja koventamaan fysiikkaani ja tulenkin tekemään kaikkeni, että olen iskussa SM-lavalla. Jerry tulee laatimaan minulle treeniohjelman ja jatkossa seuraamaan treenejäni ja kehitystäni tasaisin väliajoin. Tämä yhteistyö on minulle suuri motivaation tuoja ja tarvitsemani tsemppi, mahdollisuus joka ei totisesti voisi parempaan saumaan tulla!

Aloitin juuri yhteistyön myös toisenkin tahon kanssa, minulla on nimittäin nyt suuri ilo ja kunnia edustaa Wrangea. Nyt tuntuukin siltä, etteivät asiat voisi juuri paremmin olla :-).

Tämän viikon vielä otan treenien suhteen kevyemmin, aikaisintaan loppuviikosta käyn hieman herättelemässä uinuvia/toipuvia lihaksiani ennenkuin ryhdyn taas tositoimiin. Keho ja pää on saanut ansaitsemansa ja ennenkaikkea tarvitsemansa loman ja levon dieetistä ja treeneistä, jotta jaksaisin painaa myös syksyyn. Päätin siis suunnata suoraan SM-kisoihin, tavoitteenna se puuttuva kulta, sekä PM-kilpailu, joka sekin järjestetään lokakuussa Helsingissä. Siinä on minulle tavoitetta kerrakseen, ja ihan kaikkien mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin.

Kaikki on mahdollista, sinun täytyy vain uskoa ja luottaa itseesi! Jos jotain olen oppinut EM-reissusta, niin tuon ainakin ;-).

Mahtava reissu, mutta tulipa tehtyä!

Matkalaukut on purettu ja viikko on vierähtänyt tiiviisti töissä. Valtavan suuri pettymys on jo ehtinyt kutistua pienen pieneksi palloksi, muistoksi joka koostuu Serbian-reissussa koetuista kommelluksista, highlighteista(jos niitä nyt oli) ja uusista ystävyyksistä. Nyt onneksi jo naurattaa nuo pienet vastoinkäymiset, ikävät ihmiset ja onneton olo, en onneksi jaksa kovinkaan kauan surra jotain epäonnistumista. Joskus sitä saattaa tuloslistoissa notkahtaa, eikä elämässä urheilukaan suinkaan ole aina yhtä menestymistä. Joten so what, katse tulevaan ja mieli valoisaksi- kaikesta tästä on opittu jotain :-).

Kovin kuntoni jäi harmittavasti kahden viikon taakse, enkä onnistunut kaivamaan sitä esiin enään EM-kisoihin. On erittäin haastavaa ylläpitää kovaa kuntoa toista kuukautta ja tuntuukin siltä että kehoni vain yksinkertaisesti väsyi. Saattaa olla että perjantaina tehty 20-tuntinen matka kotoa Novi Sadiin kuumassa ja hiostavassa kelissä, ilman ilmastoinnin tuomaa helpotusta oli liian suuri rasite keholle, ja se saattoi näkyä vielä lauantaina. Ainakin jalkojani särki takareisien alueelta nesteisyyden takia. Lauantaina alkukilpailuissa näytin lähinnä Tyyris Tylleröltä, ja sehän ei ole ehkä ihan toivotuin kondis tässä lajissa. Sunnuntaina aamulla peilistä katsoi taas aivan toisenlainen Erika, reisilihakset erottuivat mukavasti ja suonet kulkivat nivusista kylkeä pitkin kainaloon.. Näin se heitti, laidasta laitaan.

Perjantaina oli pieni hetki relata, ei muuta kuin jalat ylös.

Jari keskittyy työhönsä- tyttöjen stailaukseen. Kimmo ikuistaa näkymää Body-lehden nettisivulle.

Lauantaina ennen alkukilpailuja.

Norjan Nina Furusethin, eli voittajan vierellä on helppo hymyillä.

Jari ja Heidi Sorsa Suomen joukkuen omassa pöydässä.

Kimmon ja Tiinan (kameran takana) kanssa Novi Sadin keskustassa pyörimässä. Jäätelöä ja pizzaa suonissa :-).

Matkan pelasti kuitenkin huippu joukkuehenki, jonka takasivat ihana body-pariskunta Sorsat, huonekaverini, maailman herttaisin Tiina Vaskelainen ja loistava joukkueen johtaja Kimmo Rautio. Vatsalihakseni ovat vieläkin kipeät kaikesta nauramisesta.

Kiitos vielä kaverit- oli hienoa saada tutustua teihin!