Niin koukussa

Egyptissä viime maaliskuussa.

Sateen ja mutalammikoiden keskellä mieli haikailee taas jonnekin lämpöiseen. Treenaamaan, nauttimaan lämmöstä ja toisen seurasta. Kimmon kanssa olemme jo tovin pähkäilleet, minne sitä tänä talvena suuntaisi, jo kertaalleen valittu Vietnam saa odottaa toiseen vuoteen. Saas nähdä missä on seuraava "treenileiri". Olen katsellut vanhoja lomakuvia ( haikaillen) ja uusia matkoja (huokaillen) netistä. Kovin on valinnan vaikeutta ilmassa :-).

Nämä ovat olleet kovassa käytössä viime aikoina.

Paitsi että juoksuradoilla olen kylläkin suosinut keveitä ja juoksuun paremmin soveltuvia Asicsejani. Olen tämän sprinttailun myötä löytänyt taas palan kadoksissa ollutta Erikaa, tai ehkäpä pikemminkin yhden haaveen toteuttamisen myötä saanut esiin uuden puolen minusta. Miksi en aikaisemmin ole aloittanut tätä harrastusta? Painoa on vielä +10kg optimaaliseen "ratakuntoon" ja juoksutekniikkaa vielä opeteltava ja hiottava, mutta uskomattoman hienoja tuntemuksia tämä on silti jo minussa herättänyt. Ei ole mitään parempaa tunnetta kuin juosta niin kovaa kuin pystyy. Onkohan se adrenaliini veressä, joka vaikuttaa? Ja ehkä myös tunne kehonsa lihasten suuresta voimasta, joka oikein käytettynä ja oikein suunnattuna vain siivittävät kovempaan vauhtiin. Mahtava tunne! Olen koukussa.