Bodauksen syvin olemus

Kesällä 2008. Mieli täysin fokusoitunut syksyn MM-kilpailuihin.

Kunto MM-kisoissa lokakuussa 2008. Tulos: sarjani 8. paras maailmassa!

Noniin. Nyt on kaikki fiksattu; kilpailulisenssi tälle vuodelle maksettu, kilpailijasopimus on nimmareineen postitettu, kisa-asut hankittu ( 2 uutta uikkaria ja yhdet uudet biksut), kisavärejä on koko vuodeksi ja Neiti Hiusmuotoilijakin varattu (a.k.a. Vilma Koivumaa). Ja Kultsan kisoihinkin muistin ilmoittautua, hyvissä ajoin tietenkin :-). Nyt tarvitsee enää tehdä tämä kaikkein hauskin osuus, eli rasvan tiristely ja lihaksen kasvatus! Vai kuinka hauskaa se oikeasti on? Onko se vain välttämätön paha, jotta sitten pääsee lavalle tai peilin eteen pullistelemaan?

Keskustelin eilen puhelimessa Niinan kanssa mielenkiintoisesta aiheesta, bodauksen perimmäisestä tarkoituksesta ja sen henkisestä puolesta, niin onko sitä? Miksi jotkut haluavat kasvattaa lihaksiaan ja ihannoivat omanlaistaan kauneusihannetta, joka on kaukana valtavirran perinteisistä kauneusihanteista ja jopa maan kulttuurin normien mukaan saattaa olla paheksuttua ja ala-arvostettua? Olemmeko kaikki friikkejä joilla vain yksi missio- isot lihat ja pienet aivot? Vai ortoreksiaa sairastavia pakkoliikkujia joiden ruoka käy orjallisesti keittiövaa'an kautta ja joiden elämässä lököily ja herkuttelu ovat paheita jotka vievät suoraan helvettiin?

Vastauksia on varmaan niin monta kuin on harrastajaa. Eikä se totuus ole yhtä yksioikoinen kuin Flexin sivuja pläräämällä vaikuttaisi- miehet ovat suuria pullistelevia lihaksia täyteen pakattuja supersankareita ja naiset peppujaan taakse työntäviä ja huuliaan mutristelevia sopivasti laihan lihaksikkaita seksipommeja joiden ainut vaatekerta on pitsiset stringit. Seksihän on se mikä myy mutta totuus on sitten vallan toinen asia.

Jokainen varmaan poimii tuosta maailmasta sen omimman ja luo oman mielikuvansa siitä mikä on kaunista ja mikä on pyrkimys omassa kehityksessä. Perusasiat ovat kaikille samat, tavoitteista viis; kehon rakennus vaatii pitkäjänteisyyttä ja omistautuneisuutta. Kuntosalilla käynti kun ei ole mikään maailman seksikkäin ja muodikkain harrastus (ainakaan sitten 80-luvun ja Kike Elomaan aikakauden jälkeen), joten siellä käyvät saavat hakea motivaationsa jostain muualta kuin naistenlehtien jooga-artikkeleiden luomasta eteerisyydestä.

Urheilu antaa mielelle tilaa toimia. Mielestäni se nimenomaan yhdistää mielen kehoon, päinvastoin kun ajatellaan. Yksi tyhmimmistä kysymyksistä esitettiin minulle Galaxyn EM-kisojen alla, kun saksalainen tv-kanava RTL haastatteli minua palkintojen jaon jälkeen. "Mitä mieltä olet miehistä, jotka lukevat vain kirjoja?" Vastasin että no toiset ne tykkäävät lukea vaan kirjoja ja toiset tykkäävät rääkätä kehoaan, kaikki me olemme loppujen lopuksi samanlaisia ja samanarvoisia. Mitäs siihen muutakaan?

Olen nyt pyrkinyt muuttamaan ajattelutapaani treeneissä. Uskon että tämä vie minua vielä eteenpäin kehityksessäni. Yritän kovasti päästä eroon tavastani ajatella että tämän harjoituksen kivuliaiden toistojen ja läpi huitaistujen treenisarjojen jälkeen koittaa lopuksi palkinto- treenin päättyminen. Nyt pyrin kaivautumaan syvemmälle treenipsyykeeseeni, minun täytyy luopua ajattelemasta tulevaa hetkeä ja keskittyä vain olennaiseen. Lakata ajattelemasta toistomäärää joka täytyy saavuttaa ja vain suoritettava liike kerrallaan puhtaasti ja ansaittava seuraava toisto. Kuulostaako aivan ufolta? Uskon kuitenkin että mieli on suurin vaikuttaja kehitykselle, se toimii joko positiivisena vaikuttajana tai on suurin este kehitykselle ja tavoitteiden saavuttamiselle.