Syömisen ihanuus ja kurjuus

Varoitus: tähän voi tukehtua.

Myönnetään- olen siviilissä melko huono syömään. Varsinkin isoja annoksia bodyruokaa. Minä en syö iloon, suruun, masennukseen tai edes palkitakseni itseäni jostakin, päinvastoin ruokahaluni on välillä aika hakusessa. Silloin olen puputtanut riisikakkuja (autoni penkin välit täynnä murusia, menee imuri tukkoon) ja imeskellyt kuivia tonnikalapaloja, juonut protskujuomia ja syönyt hedelmiä. Yksi lämmin ateria siihen päälle on riittänyt pitämään minut kylläisenä loppupäivän.

Ensimmäinen dieettiviikko menee aina totutellessa suuriin ruokamääriin ja ainaiselta tuntuvaan kokkailuun. Kalorit ovat nyt melko korkealla ja puhtaasta ruuasta otettuna se tarkoittaa melko suuria ruokakasoja lautasella. Puolessa välissä ateriaa vatsani ilmoittaa minulle että on kiitos vaan täynnä, joten loput ruuasta saan ahtaa suuhuni ja yrittää niellä oksurefleksistä paljoa piittaamatta. Tämä sama toistuu taas 2-3 tunnin päästä.

Nyt toisen viikon alettua huomaan jo selvän muutoksen aineenvaihdunnassani, kaikesta ökimisestä huolimatta minulla on aivan kiljuva nälkä ennen seuraavaa ateriaa. Todella raivostuttavaa! Tätä tämä on; ensin herätellään se uinuva nälän tunne ja venytetään mahalaukkua vaikka väkisin, jotta sitten saadaan - kiitos toimivan aineenvaihdunnan- kärsiä seuraavat puoli vuotta nälän tunteesta :-).

Olen tehnyt nyt kevyitä aamukäppäilyjä ja ruokaa on ollut ruhtinaallisesti, katsotaan mitä uutta tämä viikko tuo tullessaan.